Keksin joskus vuosia sitten, että tavallisen tylsän lasipurkin, vaikka sellaisen joka on jo matkalla roskiin, voi tuunata esimerkiksi sisustusesineeksi, kynäpurkiksi tai ihan miksi tahansa säilytysratkaisuksi virkkaamalla sen ympärille suojuksen. Nyt löysin meidän wc:stä huonetuoksupullon, joka kaipasi uuden ilmeen. Virkkasin sille uuden pinkin asun. Tässä blogitekstissä on yleisluontoiset ohjeet purkintuunausprojektiin.
1. Ensin virkataan purkin pohjan kokoinen ympyrä.
2. Tämän jälkeen käännetään virkattava reuna ylöspäin virkkaamalla yksi kerros kiinteitä silmukoita edellisen kerroksen silmukoiden takaosaan.
3. Loppuosa virkataan halutuilla silmukoilla. Tässä tuunausprojektissa käytin simpukkavirkkausta ja yläosassa pylväitä.
4. Mikäli tuunaat pullon, joka on kapeampi yläosasta, voi yläosaan lisätä vielä kiristysnauhan.
Keittiöstämme löytyy myös samalla idealla tuunattu säilytyspurkki kauhoille ja lastoille. Tässä purkissa on käytetty popcorn-virkkausta.
Tällä idealla pääsee kätevästi eroon erilaisista roskiin matkalla olevista tölkeistä, pulloista ja purkeista ja projektiin voi käyttää jämälankoja niin saa nekin hyötykäyttöön. Persoonallinen purnukka on myös kiva lahjaidea!
留言