top of page
Writer's pictureHeidi

Vanhan jakkaran tuunaus

Uudistin vanhan jakkaran helpoilla ja nopeilla tuunaustekniikoilla. Kotimme varastossa on lojunut edellisten asukkaiden jättämiä jakkaroita, jotka eivät alkuperäisessä asussaan ole sopineet meidän sisustukseen. Yhdelle jakkaralle tuli lopulta kokonsa puolesta käyttöä työhuoneeni kukkapöytänä, joten päätin tuunata sen sisustukseen sopivaksi. Samalla sain mahdollisuuden kokeilla ylijäämätapetin käyttöä tuunauksessa.



Olen haaveillut mustavalkoisista yksityiskohdista värikkääseen työhuoneeseeni, joten päätin maalata jakkaran jalat mustavalkoraidallisiksi. Käytin maalaamiseen kalustemaalia, jota sai sopivan pienissä purkeissa.



Pohjamaalasin jakkaran jalat ja alaosan valkoisiksi ja maalasin raidat pohjamaalin päälle. Olin hieman laiskalla tuulella ja halusin saada nopeasti valmista, joten mitoitin raitojen paksuuden kotoa löytämäni maalarinteipin leveyden mukaan. Asettelin teipit vieri viereen jakkaran jalkojen ympärille. Poistin joka toisen ja maalasin paljaat kohdat mustalla maalilla.


Maalarinteippi taisi olla hieman haperoa, tai sitten oma laiskuuteni oli asialla kun maskaus ei ihan pitänyt ja mustien raitojen reunoista ei tullut täysin tasaiset. Pidin kuitenkin tästä rosoisesta lopputuloksesta enkä lähtenyt sitä korjailemaan.



Istuinosan tuunaamiseen käytin ylijäämätapettia. Ensin maalasin istuinosan reunat vaaleanpunaiseksi toisen projektin ylijäämämaalilla. Leikkasin tapetista sopivan kokoisen palan istuinosaa muottina käyttäen ja liimasin kiinni Decoupage -liimalakalla. Tapetin voisi vielä päällystää samalla aineella niin se kestäisi kovempaa käyttöä.



Tämä oli oikein mukava ja nopea tuunausprojekti ja lopputulos on pirteä!


PS. Kuvassa näkyvä kukkaruukku on tuunattu spraymaalilla. Spraymaali on luottomaalini tuunauksessa. Sillä saa nopeasti valmista ja lopputulos kestävä. Vinkkiä spraymaalilla tuunaamiseen voit katsoa tästä blogitekstistäni.



0 comments

תגובות

לא היה ניתן לטעון את התגובות
נראה שהייתה בעיה טכנית. כדאי לנסות להתחבר מחדש או לרענן את הדף.
bottom of page