top of page
Writer's pictureHeidi

Vinkit seinän maalaamiseen aloittelijalta aloittelijalle



Sukelsin ensimmäistä kertaa elämässäni sisustusmaalaamisen maailmaan. Aikaa kului ja aivosoluja piti käyttää, mutta kärsivällisyydellä pääsin maaliin saakkaa (hehheh).


Maalauskohteena oli kotonani sijaitseva työhuone. Muutimme nykyiseen kotiimme noin kaksi vuotta sitten. Vaikka huoneessa ollut neutraalin vaaleansininen värimaailma ei varsinaisesti häirinnyt, ei se oikein omaltakaan tuntunut. Ja kun oli kerrankin mahdollisuus maalata ja tapetoida huone räikeillä väreillä, niin olihan tilaisuuteen tartuttava. Valitsin huoneeseen pirteän samaraginvihreän maalin ja maalina käytin Tikkurilan Remonttiässää. Maalasin huoneesta kolme seinää ja yhteen seinään tulee pinkki tapetti.


Tässä blogitekstissä annan kokemukseeni perustuvia vinkkejä joilla aloitteleva maalari pääse (toivottavasti) hieman nopemmin alkuun.


Vinkit seinän maalaamiseen: suunnittelu

  1. Maalaaminen ei ole nopea projekti. Varaa aikaa - ja lehmän hermot.

  2. Aloita jostain helposta, kuten valkoisen seinän maalaamisesta valkoiseksi :D Jos kuitenkin haluat siirtyä suoraan voimakkaisiin väreihin, maalaa mieluummin ensin yksi tehosteseinä, älä koko huonetta. Itse en tajunnut harjoitella helpommalla projektilla vaan sukelsin heti syvään päähän. Kyllä siitäkin selviää!

  3. Ajoita maalausprojekti valoisaan vuodenaikaan. Erityisesti maalarinteipillä maskaaminen on niin tarkkaa puuhaa, että sitä et halua tehdä hämärässä.

  4. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mieti mitä olet tekemässä ja mitä välineitä tarvitset.

  5. Mittaa maalattavat seinät. Jos et osaa itse laskea maalin menekkiä, mene maalikauppaan mittojen kanssa, siellä osataan.

  6. Hanki laadukkaat ja tarkoituksenmukaiset välineet. Todennäköisesti tarvitset ainakin telan, jatkovarren, maalikaukalon, pieniä pensseleitä, suojapaperia, maalarinteippiä ja tietysti maalia. Suosittelen hankkimaan myös maalausrajaimen. Se on kätevä apuväline, mutta vaatii vakaata kättä.


Vinkit seinän maalaamiseen: esivalmistelut

  1. Suojaa maalattavan alueen ympäristö huolellisesti suojapaperilla, joka ei päästä märkää maalia läpi. Telaa käytettäessä maalia lentää helposti kauas seinästä, suojaa siis riittävän iso alue.

  2. Jos kuitenkin onnistut roiskimaan maalia väärään paikkaan, pienet roiskeet lähtevät kynsilakanpoistoaineella.

  3. Irrota kaikki mikä irti lähtee: pistorasiat listat, ym. niin sinun tarvitsee suojata vähemmän.

  4. Suojaa maalarinteipillä ikkunoiden ja ovien karmit ja mahdolliset muut yksityiskohdat. (Jos osaat käyttää maalausrajainta ja parin millin maalaamaton rako ei haittaa, suojaamista ei tarvita)


Käytin maalausrajainta ikkunan- ja ovenkarmien, katon- ja lattianrajan sekä seinän sivujen rajaamiseen. Tämä helpotti telan käyttöä huomattavasti. En kuitenkaan osannut tehdä niin siistejä rajoja että olisin voinut jättää reunoihin sen parin millin maalattoman kaistaleen, jonka maalausrajain jättää. Uusi maali oli lisäksi niin voimakkaan värinen, että valkoiset reunat eivät oikein sopineet kokonaisuuteen. Näin ollen jouduin vielä maskaamaan kaikki reunat ja viimeistelemään ne pensselillä. Rajain kuitenkin helpotti työtä huomattavasti, kun telalla maalatessa oli selvät sävelet eikä tarvinnut stressata telan osumisesta väärään paikkaan varsinkaan katonrajassa.


Käytin maalausrajainta myös tämän kapean seinän maalaamiseen. Tela oli tähän liian iso ja pensselillä maalausjälki jäi epätasaiseksi.


Vinkit seinän maalaamiseen: maalaaminen

  1. Rajaa maalattava alue esimerkiksi maalausrajaimen avulla. Näin vältyt suojaamasta ja maskaamasta ison kaistaleen kattoa ja viereisiä pintoja.

  2. Maalausrajain jättää muutaman millin raon esim. katonrajaan. Tämän voit jättää maalaamatta, mutta jos lopputulos häiritsee silmää, tai sinulle käy samoin kuin minulle, että rajasta ei tule siisti, voit maalata raon piiloon pienellä pensselillä.

  3. Maalausrajainta voi käyttää myös kapeiden alueiden maalaamiseen. Paljon helpompaa ja siistimpää kuin siveltimellä.

  4. Maalia tarvitaan runsaasti tasaisen lopputuloksen saamiseksi, älä siis ujostele pyöritellessäsi telaa maalissa.

  5. Maalattava alue täytyy maalata ainakin kahteen kertaan.

  6. Maalausvälineiden peseminen on per***stä. Et halua puhdistaa niitä montaa kertaa projektin aikana. Tai lähteä sen takia kauppaan, että kuivunut maali teki siveltimestä käyttökelvottoman. Suunnittele siis hyvin ja etene yksi työvaihe ja työväline kerrallaan.

  7. Maalausvälineet voi myös jättää vesiastiaan maalauspäivien välissä. Muista kuitenkin kuivata pestyt/vedessä lilluneet maalausvälineet huolella. Saat varmasti maaliroiskeita väärään paikkaan jos siveltimestä tai telasta valuu vettä. Purista välineet kuivaksi huolella. Vaikka väline vaikuttaisi kuivalta saattaa se seinää vasten painettaessa päästää yllättävän paljon vettä.

  8. Sulje maalipurkki huolella maalauspäivien välissä. Pyyhi purkin reunat ennen kannen sulkemista ettei kansi liimaudu kiinni.

  9. Poista maalarinteipit kun maali on vielä märkää. Muuten maali saattaa osittain repeytyä irti seinästä tai maaliin tahriintunut teippi jäädä kiinni maskattuun kohtaan ja lopputulos näyttää yhtä epäsiisistiltä, kun siitä olisi tullut ilman maskaamista.


Ohjeet maalausvälineiden pesuun kannattaa käydä lukemassa vaikka tästä HSY:n artikkelista.



Lopuksi vielä kuva yhdestä seinästä ennen ja jälkeen maalaamisen. Seinässä oli alunperin harmahtavan vaaleansininen tapetti. Kyllä piristyi huoneen tunnelma!









2 comments

2 коментарі


Гість
26 бер. 2023 р.

Onpa upea värisävy tuo Smaragdi. Ihanaa väreillä iloittelua. Pieni 10 cm tela on omiaan siveltimen kanssa käytettynä rajaamisen, nurkkien ja kapeiden kohtien maalaamiseen. Tällä saadaan koko seinään aikaiseksi samanlainen pinnan struktuuri, kuin isolla maalitelalla maalatessa. Vinkkinä seinämaalien työvälineiden säilytyksessä työvaiheiden välissä, että niitä ei kannata liottaa vedessä, sillä työvälineitä ei saa puristettua riittävän kuivaksi vedestä. (Alkydimaalit oma lukunsa) Lopputuloksena on vain ylimääräisiä roiskeita, jopa valumia. Työvälineet kannattaa säilyttää yön yli puhtaassa muovipussissa. Pussi mahdollisimman TIIVIISTI painettuna teltan pintaa vasten. Mahdollisimman vähän ilmaa pussin sisällä. Pari kertaa voi käyttää saman pussin, mutta sitten pitää ottaa käyttöön uusi pussi. (maalijämät pussin sisällä alkaa kuivua ja kuivuneet hiutaleet roskaa teltan)

Вподобати
Heidi
Heidi
22 квіт. 2023 р.
Коментар для:

Kiitos, ihana kuulla että väri miellyttää :) Ja kiitos hyvistä vinkeistä. Tuo pienempi tela täytyy ottaa kokeiluun. Toisessa maalausurakassa kokeilinkin tuota välineiden sulkemista pussiin ja se on paljon kätevämpi ratkaisu.

Вподобати
bottom of page